Siirry suoraan sisältöön

Luotot ja lainat

Luotot ja lainat eivät ole ilmaisia

Luottoa ei koskaan saa ilmaiseksi ja monta kertaa saattaakin tuntua, että se on loppujen lopuksi kallis laina. Erilaisten luottojen hintoja on hyvä vertailla ja se onnistuu parhaiten tutkimalla, mikä on todellinen vuosikorko. Se kertoo korkoprosentin, johon on otettu mukaan lyhennysaikataulu sekä kaikki muutkin luottokustannukset varsinaisen korkoprosentin lisäksi. Luotonantajan on aina ilmoitettava todellinen vuosikorko. Hinta luotolle voi muodostua esimerkiksi nimelliskorosta sekä asiakaskohtaisesta marginaalista, perustamiskuluista, käsittely tai tilinhoitomaksuista, tilin vuosimaksusta sekä joissakin tapauksissa osamaksulisästä. Myös se, miten pitkä luottoaika on, vaikuttaa luoton hintaan. Mikäli se on kovin pitkä, tulee luotto huomattavasti kalliimmaksi. Tästä syystä niitä on aina vertailtava hyvinkin tarkasti ja lisäksi tutkittava muutkin lainan ehdot.

Luottosopimus tehdään aina kirjallisesti ja siinä on mainittava kaikki äsken luetellut asiat. Luotonantaja voi myös eräännyttää luotot ja lainat keralla, jos maksamisessa tulee viiveitä. Kaikki on mainittava sopimuksessa. Miten tililuotto eroaa tavallisesta lainasta?

Luotot ja lainat

Tililimiitti eli tililuotto

Tililuotto sopii parhaiten tilanteeseen, jossa luotto tulee lyhytkestoiseen tarpeeseen. Se on vakuudeton ja silloin voi nostaa haluamansa summan. Luottoraja voi olla esimerkiksi 2000 euroa. Myös näissä luotoissa vuosikorko voi olla hyvinkin korkea, joten se ei sovellu tai sitä ei ainakaan kannata käyttää pitkäaikaisena lainana.

Parhaiten tililimiitti toimii niissä tilanteissa, joissa jo etukäteen on tiedossa, että rahaa on tulossa. Esimerkiksi olet lähdössä lomalle ja lomarahat ovat tulossa vasta loman jälkeen. Tai niin, että freelancer työntekijä saa palkkionsa vasta projektin päätyttyä, jolloin rahaa tarvitsee projektin aikana. Se sopii myös siihen, että joutuu maksamaan vuokravakuuden ja maksaa sen takaisin luottoyhtiölle parin kuukauden sisällä.

Luotot ja lainat

Sosiaaliset luotot

Kaikille kuluttajille ei myönnetä lainaa johtuen siitä, että lainan hakija on joko pienituloinen tai vähävarainen. Tällaisen henkilön ei ole mahdollista saada luottoa kohtuullisilla ehdoilla, joten tässä tilanteessa on hyvä selvittää sosiaalisen luoton mahdollisuus. Näitä luottoja myöntävät kunnat ja ne on tarkoitettu lähinnä välttämättömien hankintojen tekemiseen tai sillä voi myös pyrkiä maksamaan velkojansa pois.

Tällaisen lainan hakeminen tapahtuu asuinkunnalta ja luoton määrä vaihtelee jonkin verran eri kuntien kesken. Luottoa voi saada 100 – 15000 euroa. Tyypillisimmillään laina-aika on viisi vuotta. Näissä luotoissa korko on hyvin edullinen. Se on yleensä 12 kuukauden euribor eikä tästä lainasta peritä muita kuluja. Jos tämän lainan saa, merkitään lainan saajalle maksuhäiriömerkintä lainan ajaksi, joten hakijalla ei ole mahdollisuutta uuteen lainaan ennen kuin vanha on maksettu.

Luotot ja lainat harkinnassa

Ennen kuin ottaa lainaa, on syytä selvittää tarkoin oma maksukyky sekä vertailla erilaiset lainavaihtoehdot. Laskelmassa on otettava huomioon kaikki mahdolliset kulut kuukaudessa ja myös ne, joista ei missään nimessä ole valmis luopumaan. Pakollisia kulujat ovat tietenkin asuminen ja eläminen, mutta onko myös jokin harrastus tai vastaava, josta ei halua luopua. Kaikki kulut on siis otettava huomioon kaunistelematta. Rahapalvelu antaa vinkkejä, millaiset luotot ja lainat voivat olla tarjolla ja mahdollisuuksina.

Laina, jossa on pieni kuukausierä, on varsin houkutteleva, mutta se voi olla myös kallis laina pitkällä aikavälillä. Se kasvattaa lainan korkokustannuksia. Siksi kannattaa aina harkita lyhyempää maksuaikaa ja siitä johtuvaa isompaa kuukausierää. Näin kokonaiskustannukset jäävät pienemmiksi. Luottojen kohdalla on aina harkittava se, mistä on valmis tinkimään, jos sellainen tilanne tulee vastaan. Samalla tavoin on pyrittävä huomioimaan jonkinlainen puskurirahasto yllättäville menoille kuten esimerkiksi joillekin kodinkoneiden hajoamisille. Luottoa ei ole missään nimessä hyvä ottaa hetken mielijohteesta ja hätiköiden.